amanda
Tulokas
member is offline
Stragediset tiedot tästä käyttäjästä:
Total Posts: 7
|
Post by amanda on Feb 16, 2015 18:51:59 GMT
o. Nephilim Zei suomalainen puoliverinen om. Amanda Haydn
Nemo on nössö vellihousu ja varsinainen herrasmies, jonka omistaja kuitenkin kaipaisi käytöskoulua ja ruuvien kiristystä pääkopassa. Parivaljakko sopii toisilleen kuin valettu: vastakohdathan täydentävät tosiaan... Vai täydentävätkö?
Vilukissan loimitusohje: - sadesäällä sadeloimi - yli -5 astetta pakkasta: kevyttoppaloimi - yli -10 astetta pakkasta: paksumpi toppaloimi - yli -18 astetta pakkasta: toppaloimen alle fleeceloimi - yli -22 asteen pakkaseen ei tarhata ollenkaan - yli -10 asteen pakkasessa myös sisätiloissa fleeceloimi - fleeceloimi, mikäli pakkasta ja treenin jälkeen hikinen
Muuta huomioitavaa: - ratsastaessa jännesuojat etujalkoihin - kouluratsastuksessa voi suojien tilalla käyttää pinteleitä - kovan rasituksen jälkeen jalkojen kylmäys (n. 20 min) ja fleecepintelit - hokkikautena bootsit etujalkoihin ratsastukseen ja tarhaan
|
|
amanda
Tulokas
member is offline
Stragediset tiedot tästä käyttäjästä:
Total Posts: 7
|
Post by amanda on Mar 17, 2015 13:46:05 GMT
Yksi hiljainen maaliskuinen ilta muiden joukossa
Rautias ori seisoskeli paikallaan. Sen korvat kääntyivät vuorotellen jokaiseen ilmansuuntaan ja turpakarvat värähtelivät innostuksesta. - Tästä tulee sulle vaan vettä. Et pääse pesulle, mumisin orille avatessani hanan ja täyttäessäni valkoisen kolhuja saaneen vadin melko lämpimällä vedellä. Nemo ei tosiaankaan ilahtunut hanan sulkemisesta ja siitä, että se sai nenänsä eteen mauttoman vesivadin. Ori kokeili muutaman kerran vadin reunoja hampaillaan, mutta ärähdyksestäni lopetti hölmöilynsä salamannopeasti ja jäi mulkoilemaan ympärilleen. - Yritä nyt aasi, ojentelin edelleen vatia hevosen eteen, muttei se millään halunnut koskeakaan siihen… tai siis siinä olevaan veteen. Kun ei juottamisesta tullut mitään, luovutin ja siirryin nappaamaan Nemon jaloista kylmäyssuojat pois. Suojat vaihtuivat hiljalleen erittäin paksuihin pintelipatjoihin ja vaaleanvihreisiin fleecepinteleihin. Kesken pinteleiden laiton, oria alkoikin ihan kamalasti janottaa. Se yritti kaikin keinoin kurottaa vatia kohden, mutta joka kerta inhottavat köydet molemmilta puolilta estivät sen toiminnan. Eihän siitä loppujen lopuksi tullut jälleen kerran yhtikäs mitään, kun Nemo se vain tepsutteli paikallaan ja inisi tauotta. Jouduin siis keskeyttämään pinteleiden käärimisen, jotta arvon herrani saisi tyydytettyä janonsa. Nemo porsasteli oikein olan takaa. Se otti suunsa täyteen vettä ja levitteli sitä sitten ympäri pesupaikan lattioita.
Nemo oli kaiken keikkumisen jälkeen saatu turvallisesti karsinan seinien sisäpuolelle odottelemaan ruoka-aikaa. Ori seisoskeli karsinassa talliloimi päällään turpa kaltereita vasten painettuna ja korvat hörössä jättäessäni sen yksin ja kipitellessäni kaikkien tavaroiden kanssa varustehuoneeseen. Siellä sattuikin olemaan Emmy samaan aikaan paikalla. Vaitonainen sinikutri asetti oman hoitohevosensa harjat kaappiin ja katosi mahdollisimman nopeasti ulos huoneesta. En edes suutani ehtinyt avata, kun tyttö oli jo livennyt paikalta ja kadonnut jonnekin. Oli se kyllä aivan perseestä, kun Nemon satulan paikka oli siellä kaikkein ylimmällä rivillä. Pitkähän minä olen ja mahtavan atleettisen kropan omistava otus, mutta silti se kädet suorassa ojentelu ja telineen hapuilu sokkona on hermoja raastavaa. - Juuhuuu, minun rakkaat pienet natiaiseni, käytävältä kuului Thornhildin iloinen kailotus, jota säesti heinien kahina. Heitin harjapakin Nemon kaappiin ja kiiruhdin käytävälle. - Morjensta! huikkasin naiselle, joka heitteli sekopäisille nelijalkaisille safkoja ja lässytti välillä muutamalla spesiaalille karvakorvalle. Nojailin erään karsinan seinään ja katselin Thornhildin puuhastelua. Itsehän olen sen verran mukavuudenhaluinen ja suoraan sanottuna laiska tapaus, etten viitsinyt ainakaan heti tarjoutua auttavaksi kädeksi. Hetken siinä luimisteltuani ja yrittäessäni keksiä jotakin oikeasti järkevää tekemistä, päätin kysäistä tarvitsisiko vaaleahiuksinen apua. - No eihän mulla enää ole, kun nämä kaks ja sit oon saanu kaikille ruuat. Aika taktisesti tarjouduit auttamaan, nainen virnuili ja keräili heinäpaalien naruja käsiinsä. – Eiku hei, hae toi Lina ja Jazzy sisälle!
Voi hyvä jumala, mikä parivaljakko tuo tammakaksikko olikaan. Molemmat olivat varsinaisia arkajalkoja, jotka kyhnyttivät tarhassa kylki kyljessä kuin maailmanloppua odottaen. Hetken pällistelin hevosia, kunnes reippaasti kävin ne nappaamassa narujen päihin. Tammat olivat lähes kauhistuneita, kun niihin tarttui joku vieras harakka mustine sotkuhiuksineen. Täysiveritamma oli hieman enemmän innoissaan huomionosoituksistani, mutta Lina tyytyi katselemaan vain sivusta eikä ollut kovinkaan oma-aloitteinen tutustumaan minuun. Matka tallille oli sujunut melko hyvin, mitä nyt Jazzy vähän pimahti siitä, ettei se päässytkään ensimmäisenä karsinaansa. - Jazzy nyt on vähän sellanen herkkis. Ei pidä tehä muutoksia rutiineihin, Thornhild pudisteli päätään ja sulki henkisesti kovan kolauksen saaneen täysiverisen karsinaansa. Hepat alkoivat olla valmiita yöpuulle. Nemo oli imuroinut jo kaiken ruokansa suureen pohjattomaan vatsaansa. Sitä ei pysäyttänyt mikään, kun kyse oli ruuasta. Vielä ennen lähtöäni se tarkisti kaikki maailman taskut, joihin olisin voinut nameja piilottaa. Olin kuitenkin oppinut, että tämän sikailevan nörtin lähettyville ei koskaan kannata ottaa herkkuja mukaan tai ei pääse lähtemään ennen kuin se on saanut kaiken ja lihonut muodottomaksi palloksi. Nemo kun ei ymmärrä lopettaa vaan varmasti tappaisi itsensä ruualla, jos sille annettaisiin ylensyömiseen mahdollisuus.
|
|
amanda
Tulokas
member is offline
Stragediset tiedot tästä käyttäjästä:
Total Posts: 7
|
Post by amanda on Apr 19, 2015 19:15:04 GMT
Sottapetteri ja sen hevonen
Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi… Ensimmäiset viisi laukanvaihtoa sujuivat nappiin. Kuusi… Kuudes vaihto tuli hitusen liian myöhään, kiitokset minun huonon ajoitukseni. Tein nopeita korjauksia. Seitsemän, kahdeksan, yhdeksän… Kaikista vaihdoista olimme suoriutuneet kohtalaisen hyvin. Petrattavaa oli kuitenkin vielä. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän… Piruetti olisi saanut olla tarmokkaampi, nyt se jäi hieman tahmeaksi. Nap, nap, nap, nap… Pohje naputti tasaiseen tahtiin sulkutaivutuksen aikana diagonaalilla. Sen jälkeen lyhyen sivun kautta pitkälle sivulle, minkä jälkeen lonkat auki ja oli aika päästää hevonen irti.
Nemo liiteli menemään kentän poikki pitkin harppauksin jalkoja ojennellen. Sen suusta valui vaaleaa vaahtoa ryntäiden kautta maahan. Viileähkö kevätsää piti onneksi suurimmat hikipisarat loitolla, mutta naama punaisena sain minäkin tehdä töitä. Olimme vihdoin ja viimein aloittaneet Nemon kanssa kovan treenailun kesäkautta silmällä pitäen. Niskaani kuumotti. Icarus oli muutaman kerran kävellyt kentän ohi pokerinaaman kera. Muutaman viileän vilkaisun miekkonen oli meihin luonut, ja olin varma, että juuri sillä hetkellä Nemo kulki kuin kameli konsanaan. Prrr, rauhassa… Nemo jatkoi matkaansa rauhallisesti kävellen. Sen korvat olivat osoitettu takaviistoon. Annoin hieman enemmän ohjaa orille, joka käveli rennosti koko kroppansa läpi säälittävää harjantynkäänsä heilutellen. Muutama varis rääkäisi kovaan ääneen viereisessä puussa. Rautias ori käänsi toisen korvansa höröön ja nosti hieman päätään puuta kohti. Se oli vain lintu.
Olin levittänyt koko varustearsenaalini Nemon karsinan eteen. Thornhild oli muutamaan kertaan karsinan ohi kävellessään vihjannut, että kamat olisi hyvä siirtää visuaalisesti kauniimpaan asentoon, jos Icarus vahingossa pöllähtäisi talliin. Saisin kuulemma kuulla kunniani. Joka kerta viittasin naisen ehdotuksen kintaalla ja tyydyin vastaamaan ihan kohta tai kyllä kyllä. No siellä paha missä mainitaan. Käytävältä kuului reippaita askeleita. Olin lähellä paskoa housuuni ja paniikissa rynnistin ulos Nemon luota. Askeleet vaimenivat. Tulipunaiset hiukset omaava mies oli mutristanut eleetöntä naamaansa ja tuijotteli vuoroin minua ja suurta varustekasaa ympärilläni. - Tarkoituksenani oli just tässä näin siivota, sopersin ja keräilin harjoja harjapakkiin. - Hyvä, ei pidä jättää tavaroita lojumaan, ääni, josta oli erittäin vaikea ottaa selvää sanojan tunnetilasta, kertoi. Mies ojensi hieman kauempana lojuvat kannukseni minulle. Nolona nappasin ne häneltä ja kiitin sekä vannoin, että tavarat eivät enää koskaan lojuisi minun toimestani ympäri tallia. Niin varmaan, valehtelija. Mies jatkoi episodin jälkeen matkaansa ja minä jäin siistityn karsinan edustan eteen seisoskelemaan. Sentään ymmärsin estää avonaisesta ovesta astuvan nelijalkaisen ryökäleen karkaamisyrityksen. Se tästä olisi vielä puuttunut. Sen sottapetterin karannut hevonen.
|
|
amanda
Tulokas
member is offline
Stragediset tiedot tästä käyttäjästä:
Total Posts: 7
|
Post by amanda on May 18, 2015 17:27:20 GMT
Maastoilemassa kaatosateessa
Tummahkot pilvet olivat vallanneet taivaan ja ilmassa tuoksui ihan selvä sade. Pyörittelin vaaleanvihreää riimunnarua kädessäni matkatessani kohti Nemon tarhaa. Lähempänä tarhoja huomasin sinihiuksisen henkilön, jonka olin muutaman kerran jo tallilla nähnyt pyörivän. Sehän oli Emmy. Otin jalat alleni ja loikin ihmeellisin pompuin nuoren tytön viereen. - Pöö! karjahdin epävireisesti saavutettuani pelästykseni kohteen. Emmy säpsähti rajusti ja heitti katseensa vauhdikkaasti minuun. Tytön naama valahti kalpeaksi kuin lakana. Olin jo varma, että sinikutri pyörtyisi sillä samaisella sekunnilla, mutta onneksi nainen pysyi tolpillaan ja varovaisesti avasi suunsa. - Hui kamala… Pelästyin ihan kunnolla, Emmy sanoi hiljaa pieni hymynkare huulillaan. - Hehe, joo aika säikähtäneeltä näytit, naurahdin. – Hyvä, ettet kumoon kellahtanut, jatkoin ja tönäisin kevyesti kaveria olkapäähän. - Onneks en. Saavuimme oikean tarhan luokse melko nopeasti. Nemo seisoi korvat hörössä aivan portissa kiinni, kun taas Hans katseli hieman kauempaa. Kun ratsuponi tajusi, että Nemoa oltiin hakemassa pois eikä tarhaan jäisi ketään sen kaveriksi, juoksi se harja hulmuten ja äänekkäästi mölisten luoksemme. Se oli sitä mieltä, ettei se ainakaan aio jäädä yksin kohta alkavaan sateeseen. Nemo ja minä matkasimme ensimmäisenä ja Emmy hepuloivan Hansin kanssa takana. Ponin piti olla kirjaimellisesti nenä kiinni Nemon ahterissa, jotta se varmisti sisälle pääsynsä kaverinsa kanssa.
Emmy matkasi reippaasti ruunansa kanssa karsinan suojiin, kun minä jäin Nemon kanssa käytävän tukkeeksi. Tiesin, ettei Emmy ollut kovin puhelias persoona enkä tyttöä varmasti pistänyt hänen mielestään miellyttävään tilanteeseen kysyessäni lähtisikö hän mukaani maastoon. Eihän Emmy varmaankaan viitsinyt kieltäytyä, minkä vuoksi hetken mongerrettuaan vastasi kysymykseen niin, että sen pystyi tulkitsemaan myöntäväksi vastaukseksi. - Ei tietysti mikään pakko oo, jos et haluu, hymyilin nojatessani Hansin karsinan oveen. - Ei, ei. Ky-kyllä mä voin tulla mukaan. - Loisto juttu! Pistetään hepat nopsaa valmiiksi niin päästään matkaan. Toivottavasti siel ei ala sataa ihan kaatamalla.
No mitä sitten kävikään? Olimme matkanneet vartin ja taivaalta lävähti sellainen Niagaran putous, että oksat pois. Siinä me kastuimme kyllä alta aikayksikön, kun niskaan heitettiin monta sangollista vettä. - Olikohan tää nyt nii mahtava idea? murahdin kulmat kurtussa. Hevoset eivät kuitenkaan olleet sateesta moksiskaan. Molemmat nelijalkaiset jolkottivat rennosti vierekkäin korvat hörössä, vaikka tuuli piiskasi kasvoja ja vesi kasteli turkin sekä harjan. Emmy otti sateen myös melko rennosti olkiaan kohauttaen. Niin sen kyllä pitikin olla. Turha mistään pikkuasioista oli ottaa hernettä nenäänsä. Pieni – tai vähän suurempikin – sade vain virkistää. Hevosten kaviot kopisivat soratietä vasten niiden ravatessa tahdikkaasti eteenpäin. Tuuli heilutteli puiden lehtiä ja tienpientareella kohoavia puskia. Yhtäkkiä Hans nostikin laukan pienen pukinpoikasen kera ja kiihdytti varsin reippaasti Nemon ohi. Minun orihan ei tätä sulattanut, että tuollainen pieni rääpäle nyt menee hänet ohittamaan, ja pisti vauhtia masiinaan. Suoraa tietä jatkui ties kuinka pitkälle, joten en nähnyt tarpeelliseksi pidätellä ratsuani. Joo, joo, muodon vuoksi olisin ehkä voinut laskea raviin ja nostaa itse laukan, mutta paskat… Minun ei pidä johtajan asemaani vahvistaa yhtään millään keinoin, Nemo kun on niin pöllö pelkuri, että se ei edes tiedosta omaa isoa kokoaan ja voimaansa, mitä siltä löytyisi talloakseen minut maan tasalle nanosekunneissa. Ei se varmasti edes niin tekisi, vaikka ymmärtäisi… Niin varmaan, olisi jo juoksemassa villinä ja vapaana preerialle päin. Laukkasimme vauhdikkaasti eteenpäin. Molemmat hevoset olivat aivan innoissaan. Hans ei millään meinannut pysyä pöksyissään ja välillä näytti siltä, että ponin jalat lähtisivät etenemään ilman ponin muuta kroppaa. Risteyksen ilmestyessä näköpiiriin istahdimme alas satuloihin ja pidätimme hevoset raviin.
Saavuimme melko nopeasti tallipihalle takaisin. Olimme laukkaspurtin jälkeen oikeastaan vain kävelleet loppumatkan ja ihailleet maisemia ja tuoksutelleet raikasta sadesäätä. Kyllähän me jotakin myös juteltiin, mutta lähinnä se oli vain omissa ajatuksissa kellumista, mikä tosin ei haitannut minua laisinkaan. Välillä oli ihan kiva vain olla hiljaa ja mietiskellä. - Huhhuh, just sopivasti tultiin takas kun sade lakkas, sanoin ja taputin Nemon märkää kaulaa. - Ihan ku olis suihkussa käyny, Emmy sanoi jo hieman reippaammin. Arvasin, että tyttö kyllä tykkäsi jutella, mutta vasta sitten, kun vastapuoli oli jo hieman tutumpi. - Älä vaan. Vitsi, että lämmin suihku tekis terää. Huolsimme märät hevoset omiin karsinoihinsa. Thornhild oli jakamassa tapansa mukaan iltaruokia hevosille. Juuri sopivasti. Nemo jökötti karsinassaan fleeceloimi päällään ja odotti kiltisti omia safkojaan. Yritin mahdollisimman nopeasti hoitaa hommat, jotta pääsisin kotiin suihkuun. Hoidettuani Nemon varusteet kuivumaan ja omille paikoilleen, nappasin kangaskassin olalleni ja huikkasin heipat talliväelle.
|
|